Vaalikoneet – ystävä vai vihollinen?

olga_shoot2_pre-4Vaalikoneista on tullut olennainen osa vaaleja ja varmasti monelle ensisijainen keino ehdokkaisiin tutustumiseen. Itse olen käyttänyt erilaisia vaalikoneita koko täysi-ikäisyyteni ajan sekä äänestäjänä, ehdokkaana että kysymysten suunnittelijana. Minulla on vaalikoneisiin viha-rakkaus-suhde, hieman päivästä, kiireen määrästä ja vaalikoneesta riippuen.

Näissä vaaleissa vaalikoneita tuntuu olevan jopa aiempaa enemmän. Vaikka osa koneista on lyhyitä, ajatuksella vastaamiseen ja kommentointiin menee mahdottoman paljon ehdokkaiden aikaa. Vaalikoneiden kysymykset ja niiden asettelut ovat usein monitulkintaisia tai musta-valkoisia eroja hakevia. Siksi vastaaminen järkevästi annettujen vaihtoehtojen mukaisesti voi olla vaikeaa. Ei auta, jos on kirjoittanut hyviä perusteluja, mutta ei nouse korkealle äänestäjien tuloksissa. Myös käytetty tekniikka vaikuttaa siihen, millaisia vastauksia antaneet ehdokkaat nousevat helpoimmin. Kun vaalikoneiden merkitys ehdokkaiden viestinnässä korostuu, saavat niitä suunnittelevat mediat ja toimittajat paljon valtaa siinä, miten eroja tehdään ja nostetaan koneissa.

Toisaalta vaalikoneet antavat uusille ehdokkaille, jotka tekevät kampanjaansa pienellä budjetilla, mahtavan mahdollisuuden saada ajatuksensa esille. Vaikka kalliit tv- ja lehtimainokset ovat edelleen paras tae suureen äänisaaliseen (koska vanhemmat ikäluokat äänestävät huomattavasti nuoria enemmän), vaalikoneiden ja muun vaaliviestinnän muutoksen kautta voidaan vahvistaa demokratiaa ja mahdollistaa pätevien tyyppien esille pääsy myös pienemmällä kampanjalla.

Kallistun sen kannalle, että vaalikoneiden yleistyminen on positiivinen ilmiö, koska se edes jossain määrin vähentää vaalikampanjoiden kilpavarustelun merkitystä ja auttaa tuomaan esille ehdokkaiden ajatuksia. Toki asiassa on myös oma lehmä ojassa, koska nuoret ehdokkaat ovat paitsi keskimäärin köyhempiä myös keskimääräistä parempia tietotekniikassa ja nettiviestinnässä. Toisaalta, tällä hetkellä kansanedustajan keski-ikä on 52 vuotta ja yhteensä vain 25 % edustajista on syntynyt 80- tai 70-luvuilla. Ei siis ole huono juttu, että nuorille sopivat tiedotustavat yleistyvät.

On hämmentävää seurata, miten vaali vaalilta vaalikoneet tuntuvat lipuvan kauemmaksi politiikasta. Vaikka isoimpien vaalikoneiden kysymykset pysyvät asiassa ja itse asiassa jopa kehittyvät, mukaan tulee jatkuvasti uusia, mitä oudoimpia vaalikoneita. Tällä kertaa viihde- ja iltapäivälehdillä on enemmän vaalikoneita kuin ennen. Niissä on joitain ärsyttävästi muotoiltuja kysymyksiä, kuten Ilta-Sanomien ”monipuoliset ja ilmaiset sosiaalituet ja -palvelut ovat tehneet suomalaisista laiskoja ja kiittämättömiä”. Itse olen sitä mieltä, että sosiaalitukien kutsuminen ilmaisiksi on jo itsessään harhaanjohtavaa tai vähintään johdattelevaa. Ilta-Sanomien hämmentävimpiä kysymyksiä olivat kuitenkin ”kissat ovat fiksumpia eläimiä kuin koirat” ja ”aina kannattaa tunnustaa, jos pettää”. Näiden yhteyttä kansanedustajan työhön on jo aika vaikea tajuta. Voiton vie kuitenkin Seiska, joka haluaa tietää mielipiteeni esimerkiksi kysymyksiin ”juoruilussa ei ole mitään pahaa” ja ”mihin tosi-tv-ohjelmaan haluaisit mukaan?”. Onneksi Seiskan deadlineen on vielä pari päivää, koska en osaa myöskään millään päättää, mikä Cheekin biisi olisin mieluiten.